YRITYS
Mediassa on innovatiivinen markkinoinnin asiantuntijatoimisto, joka palvelee kaikenkokoisia yrityksiä aina start-upeista pörssiyhtiöihin. Kaiken toimintamme keskiössä on asiakaskokemus. Asiakas on meille aina tärkein yhteistyökumppani, jonka tavoitteiden toteuttamiseksi teemme aina kaikkemme.
Sosiaalinen media on muuttanut median kulutusta sekä markkinointia pysyvästi. Alustat kehittyvät myös jatkuvasti. Uusia ominaisuuksia, trendejä ja algoritmien muutoksia tulee jatkuvalla syötöllä, joten on täysin ymmärrettävää, että yritykset eivät voi mitenkään pysyä näistä kaikista perillä oman ydinliiketoimintansa pyörittämisen ohella.
Tämän kaiken lisäksi myös kilpailu sosiaalisessa mediassa on kasvanut jatkuvalla vauhdilla. Jotta yritys pysyisi algoritmien suosiossa, tarvitaan säännöllistä, laadukasta ja kohdeyleisöä puhuttelevaa sisältöä oikeissa kanavissa. Pelkkä satunnainen kuvien postaaminen joskus ja jouluna ei valitettavasti enää riitä oikean yleisön tavoittamiseksi.
Näistä syistä kannattaa palkata ammattilaiset asialle. Me täällä Mediassalla olemme kiinnostavan ja sitouttavan somesisällön suunnittelun ja tuotannon ammattilaisia. Tuotamme kanavanatiivia sosiaalisen median sisältöä Instagramiin, TikTokiin, Facebookiin sekä Linkediniin.
Jos yrityksesi markkinointi kaipaa hunajaisen makeita tuloksia ja markkinointia, joka jää mieleen – ota yhteyttä: info@mediassa.com
Yrityksen takana
JAANA KESSEL
HTM, yrittäjä
Mediassan takaa löytyy nuori naisyrittäjä Helsingistä. Tarjoan yrityksille apua somesisältöjen tuottamiseen sekä muihin markkinoinnin tehtäviin ja haasteisiin.
Matkani markkinoinnin parissa alkoi noin 5 vuotta sitten, kun innostuin sosiaalisen median tuomista mahdollisuuksista. Tein samalla täyskäännöksen elämässäni siirtymällä oikeudellisten tehtävien parista markkinoinnin pariin.
Minulta löytyy laaja markkinoinnin kokemus, johon kuuluu kaikki sisällöntuottamisesta vaikuttajamarkkinointiin. Viestinnän kokemusta minulle on karttunut myös viestintä-, ja tiedotusvastaavan luottamustehtävistä sekä markkinointikoordinaattorin -työstä.
Ota yhteyttä – jaana@mediassa.com